Ihana haaste oli tämäkin, kiitos!

Toteutuksiinkin olen kohtalaisen tyytyväinen, mutta kuviin todellakaan EN.

Kummitytön kihlajaiskortti on jo parin lahjan kyljessä perillä.

Tähän kukkapurkiksi kohokuvioin punaisen korttipohjan, tein kukkia StampARTicin ohjeen mukaan, leikkasin tähtiboordileikkurilla reunan ja pitsileikkurilla kultaisen suikaleen pään, johon sitten kukat kiinnitin. Pari pientä miniruusua vielä auttamaan sydämen muodon aikaansaamiseksi. Pinkin nauhanpätkän kieräytin ympärille ja rusettikohtaan siimalla kaksi sydänkuorta koristeeksi, olisi tietenkin pitänyt jättää vähän roikkumaan, mutta...

Periaatteessa sama idea käytössä, kun tein korttia miniälle syntymäpäivää varten. Pohjan vain kohokuvioin valkoiselle ja sitten päälle huitelin punaista leimasinmustetta tyynystä. Harmittaa, kun ei millään onnistunut tuon kauniin kultalangasta tehdyn pitsin kuvaaminen pimeässä keinovalossa, mutta onneksi miniä sen luonnossa näkee, kunhan muistan kortin perille toimittaa, ehkä jonkin lahjan kanssa. ONNEA!