Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.02.2012 - 10:50

P*skarteluhaasteeseen piti tällä viikolla kehitellä kortti ilman kerroksia, suoraan pohjaan tekemällä. Minulla idea oli heti valmiina, toteutus vain näissä eläkeläisen kiireissä vei aikaa;)

Tein kaksi korttia jotakuinkin samoin käyttäen Mix & Match stempelset "Herzen". Leikkasin ensin sydämen kopiopaperista, tähän korttiin asetin sen pohjalle ja leimasin VersaColorin Misty mauve-sävyllä tekstiä taustaksi. Sitten puupalikkaisilla erimuotoisia sydämiä kolmella vähän vahvemmalla punaisen sävyllä täyttäen koko sydämen. Alle kaunis Neaidean teksti Tosiystävälle.

Toiseen versioon ympäröin ison sydämen valmiina Tulipin Metallic-kohoaineella ja jätin taustan pois.

Olen ostanut sydänleimasinsetin ja Tulipin värin AskartelupuotiPiiasta jo viime keväänä ja muistelen tehneeni tämän kaltaisen kortin äitienpäiväksi äidilleni, siihen vain lisäsin pienen rusetin koristeeksi, mutta se ei tuohon One layer-ideaan enää olisi tainnut mahtua;)

Hilkka kirjoitti 09.02.2012 - 22:41
Oletkin tehnyt ihania sydänjuttuja lisää:))
Se teippi on muuten sikäli hyvää että lähtee helposti irti--voit muuttaa paikkaa jos meni väärin yms.Sillä voi koristella vaikka mitä, käy siel Teippitarhan sivuil ja blogis. Mulla on vaan niin hölmöjä väriä kun ostin joulua varten, no eipä tullut käytettyä:(
Leenamummi kirjoitti 12.02.2012 - 20:14
Hilkka: Piti kiirellä koettaa saada aikaiseksi, kun aina jotain tai sitten vain olen NIIIIIN hidas;)
Kiitos teippitiedosta, pitää katsoa olisiko Laukaassa jollakin myynnissä, etten periaateestani joudu luopumaan (nettiostos).
Kuule, hei, joulu se on tänäkin vuonna:D
The Socal group inc kirjoitti 20.03.2012 - 13:31
A great many interesting super affiliates get some things wrong when deciding on affiliate marketing website for its blogging.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Reilu kuusikymppinen eläkeläinen. Mummottelun ohella olen vähän ehtinyt askarrella kortteja, tehdä puutarhatöitä ja opiskella. Jotain aina joskus haluaisin muillekin näyttää. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - I'm 63 years old retired person. I have eight grandchildren and I'm looking after some of them occasionally, when needed. I'm happy to be able to help. The oldest ones are looking after me. I love to make cards and allso do some gardening sometimes in our summerhome. I try to study a little spanish, too. So ... time flies.

Innolla täällä mukana

6.2.2010 Rajakylän koululla Vantaalla

 

Kiva kotimainen

Photobucket

Jaanalla uusi

Joulua 2010 valmistellen

I love ABC Christmas challenge