Taas varoitus: valtava megapostaus, anteeksi!

And Geoff, my three stories are in finnish.;) Say HI! to Pauline and Martin, too!

Aika kuluu johonkin ja lupasin itselleni, että seuraavaksi postaan loput kuvat maaliskuun Kanarianmatkaltani. Kuusi vuorokautta ihastuttavalla, reilun 10000 asukkaan pienellä El Hierron saarella, jota me turistit emme vielä ole ehtineet pilata. Voisin kuvitella, että tällaisia ovat kaikki saaret ennen meitä olleet.

Lautta saapui saarelle Teneriffalta suoraan melkein keskellä yötä. Onneksi ystäväni oli soittanut aiemmin päivällä hotelli Apartamentos Júcariin ja varannut minulle huoneen sekä samalla sopinut hotellin emännän kanssa, että taksi tulee minua vastaan satamaan, en tiedä, kuinka muuten olisin Fronteran taajamaan päässyt=o Hotellini oli pienehkö, mutta hyvällä paikalla lähes keskellä noin 6000 asukkaan taajamaa. Asuin ylimmässä kerroksessa, siis penthouse-asunnossa, josta pääsi suoraan koko hotellin ympäröivälle kattoterassille. Maisemat aivan hulppeat!!!

Tuon pienen kukkulan huipulla näkyi hyvä maamerkki, kellotorni,  joka näkyi lähes kaikkialle. Puolet itse Fronteran taloista näkyy tällä suunnalla ja rakenteilla olevan uuden jalkapallostadionin takana on paikallinen linja-autoasema, josta näppärästi pääsin eri puolille pientä saarta ja näin näilla retkillä lähes koko saaren. Joka kerran, kun bussiin astuin, jouduin maksamaan yhden euron, matka kuin matka;)

Ensimmäisenä päivänä kävin vain omalla asuinseudullani kävelemässä ja tutustumassa paikkoihin. Kovasti vuoristoista täälläkin oli, joten useat talot oli tehty rinteeseen. Monissa materiaalina oli paikallinen harmaa kivi.

Vielä osa mantelipuista oli kukassa, mutta toisista olivat jo kukat kuihtuneet ja lehdet puhjenneet. Tämä puu kasvoi aivan läheisen Terrazzan päädyssä, siellä kävin nauttimassa  ihanista aamiaisista ja muutamasta päivällisestäkin.

Olin jo varauksen yhteydessä kuullut, että hotellissa on muitakin suomalaisia, mutta ystäväni varoitteli sen ehkä tarkoittavan jotain muuta. Kun ensimmäisenä aamuna huomasin, ettei hotellissa ole aamupalamahdollisuutta, lähdin siis katuja mittailemaan ja löysin tuolle Terrazzalle. Paikkaa katsastaessani kuulin suomenkielistä puheensorinaa enkä olisi ollut minä, ellen olisi ruvennut heidän kanssaan juttusille. Ihania ihmisiä, joiden avulla tutustuminen El Hierroon kävi huomattavasti helpommin. Seurueeseen kuului iäkäs pariskunta, joka viettää talvikuukaudet saarella juuri siinä hotellissa, johon minäkin majoituin. Paikalliset ovat ottaneet heidät omikseen, koska taksikuskin mukaan hotellissa oli neljä suomalaista vierasta ja yksi pariskunta asuu siellä! Nyt pariskunta oli lähdössä takaisin Suomeen kesän viettoon ja kaksi nuorempaa paria oli tullut heitä "noutamaan".

Sain heidän pöydässään aivan ihanan aamiaisen ja sitten he tarjosivat kyytiä rannalle, jonne olivat lähdössä käymään vuokra-autollaan. Minua kiinnosti nimenomaan tämä Hotelli Punta Grande, kuulemma maailman pienin, neljä huonetta!!! Tuossa edellisessä kuvassa hotelli näkyy terassilleni pienenä lähes lahden pohjukassa, tässä siis kuvattu lähempää. Harkitsin ensin, että olisin varannut majoitukseni tänne, mutta onneksi tein toisen ratkaisun, olisi ollut vähän turhan syrjässä, kun busseilla liikuin, ja kun viimeisenä iltana kävin taksikyydillä tässä lähellä syömässä herkullisen kala-aterian, oli kovat tyrskyt merellä ja aika aavemainen tunnelma, joten ehkä en olisi viihtynyt.

Seuraavana päivänä kävin paikallisbussilla Valverdessä, saaren pääkaupungissa. Keskusaukion reunaman talot taisivat olla melko vanhoja, kun kattojen kasvustokin oli melko rehevää. Jos mahdollista, oli pääkaupunki vieläkin jyrkempiin maisemiin rakennettu, joten näkymätkin olivat sen mukaiset.

Kävelin aukiolta vähän alaspäin kohti katedraalia ja tasanteella oli aivan upea kukkiva mimosapuu. Vierailin kirkossa ja lähdin toista laitaa takaisin ylös.

Kurkistin aidan taakse ja niinhän siinäkin oli kanoja ja kukko, aivan keskellä kaupunkia! Olin jo edellisenä aamuna ihmetellyt Fronterassa, kun aikaisin aamulla heräsin kukkojen kilpalaulantaan ja vuohien mäkätykseen;)

Kaupungissa oli monia tällaisia rotkoja, niissä kasvoivat niin hyötypuutarhan kasvit kuin kauniit kukatkin.

Kujilla kävellessäni osui nenääni niin hurmaava tuoksu, että oli pakko etsiä sen lähde. Sivukadun varrella oli yksityispihan aidan vierellä aivan ihastuttava freesiaistutus, josta uskalsin ottaa kuvan, vaikkei väkeä näkynyt missään.

 

Seuraavana päivänä lähdin bussilla käymään aivan saaren eteläosassa sijaitsevaan Restingan kalastajakaupunkiin. Siellä oli jonkin verran myös turisteja, koska myös täällä oli eteläosassa varmimmin aurinkoista. Muuten saarella oli melko viileää vielä aivan maaliskuun lopullakin. Suurin osa kalastajakylästä näkyy tässä kuvassa, tosin pari poikkikatua rantabulevardin yläpuolellakin oli. Suomalaistuttavani olivat edellispäivän yhteisen lähibaarin lounaan jälkeen antaneet minulle hyvän kalaravintolan kortin ja siellä ehdin lounastaa herkullisen aterian, ennenkuin paluubussi lähti pysäkiltä. Kovin montaa vuoroa ei ollut, joten en halunnut myöhästyä.

"Kotikaupungin" kadunvarsilla kasvoi paljon syötävää, eri sitrushedelmiä ja

nämä kaiketi ovat papaijoita, niitä oli paljon, nämäkin ihan roikkuivat kadun päällä.

Ensimmäisellä Valverden retkelläni en osunut tähän paikkaan. Kun sitten muutaman päivän asumisen jälkeen tapasin hotellin omistajarouvan ja sain kirjauduttua hotelliin (mennessä taksikuskilla oli avain minua varten ja hän saattoi minut huoneeseen), ymmärsin vasta, että rouva istui viereisen keittiötarvikemyymälän pöydän takana, joten käväisin häneltä kysymässä ohjeet, kuinka löydän käsityöläisten myymälän, jonka yhteydessä oli myös pieni museo. Viehättävä pihapiiri ja varmasti paikallisten käsin tekemiä töitä, täältä ostin pienen liinan niin äidilleni kuin itsellenikin.

Palattuani Fronteraan jatkoin saman tien matkaa toiseen suuntaan, paikalliskierrokselle koko Euroopan läntisimmän taajaman läpi ja sitten taas aivan huimia serpentiiniteitä pitkin pyörähtämään remontissa olevan kylpylähotellin pihalla alhaalla merenrannalla ja taas samaa serpentiiniä ylös.

Kun kävelin linja-autoasemalta takaisin hotellille, oli pakko kaivaa kamera laukusta lähibaarin edustalla. Mielenkiintoisen näköinen lasti tällä avolavalla, taisi kuljettaja olla virkistäytymässä baarissa eikä edes koira kovasti minua hätkähtänyt;)

Seuraavana päivänä kävelin ylös mäellä olevalle kirkolle, mutta en käynyt kellotornissa, koska suomalaisrouva kertoi sen olevan surullisen sotkuisessa jamassa paikallisten nuorten oleilun jäljiltä.Tien varressa oli paljon tällaisia kukkia.

Taaksepäin otin kuvan tästä suunnasta koko Fronteran alueesta, se oli kuin valtavan kulhon puolikas, muodostunut vuoren maiden valuttua veden myötä alas ja koverrettua näin maata. Alunperinhän saari on siis muodostunut merenalaisen tulivuoren purkauksessa niinkuin muutkin Kanariansaaret.

Candelarian neitsyelle oli tämä kirkko rakennettu. Melko vaatimaton ulkoapäin.

Kaunis neitsyen patsas taas kerran alttarilla.

Palatessani kuvasin myös Fronteran Ayuntamienton, kaupungintalon, josta alkulomasta kävin hakemassa saaren kartan osatakseni liikkua.

Sunnuntaiaamuisin on kaupungissa tori, jossa oli myytävänä saarelle tunnusomaista vahvaa leivonnaista, quesadillaa, jonkinlaista sitruunaista juustokakkua. Myös erilaisia säilykkeitä ja käsitöitä löytyi paljon.

Samoin paikallisia hedelmiä ja hunajaa sekä yrttejä. Ostinkin itselleni matkaeväät täältä, koska oli koittanut paluupäivä.

Olin sopinut taksikuskin kanssa, että hän tuli minua hakemaan muutaman tunnin etuajassa ja käytti minua muutamissa sellaisissa paikoissa, joihin ei bussilla päässyt. Tämä kuljettaja palveli minua hyvin näin jo kolmannen kerran, edellisiltana vei rantaravintolaan ja esitteli minut henkilökunnalle sekä haki muutaman tunnin päästä takaisin hotellille. Satamasta hakiessa hänellä oli toinenkin asiakas kyydissä, jaetulla kyydillä molemmat pääsimme vähän edullisemmin.

Ajoimme ensin kylpylähotellille katsomaan, kuinka remontti on edistynyt ja siitä jatkoimme saaren länsiosaan, jossa ovat tuoreimmat laavakentät, osin viljelyyn valjastettuna.

Sitten tie nousi sabinosametsän halki korkeammalle. Sabinal on metsää, jonka puut kasvavat lähes maata pitkin, koska tuuli käy koko ajan samasta suunnasta ja painaa puita maata kohti. Kuljettaja halusi ottaa kuvan minusta istumassa rungolla.

Tällä Orchillan majakalla olisin halunnut käydä ihan paikan päällä, mutta kuljettajan mukaan aikamme ei riittänyt, joten ihastelimme sitä vain kaukaa. Täällä on aiemmin sijainnut nollameridiaani, ennekuin se siirrettin Greenwichiin Englantiin.

Korkealla kasvoi runsaasti kanarianmäntyjä. Kolme vuotta sitten oli tulipalo riehunut näillä tienoilla, mutta nyt jo olivat männyt ihan vihreinä neulasista. Ihmeellinen kyky parantua tulipalosta, vaikka rungoissa näkyikin mustuneita alueita.

Seuraavaksi pysähdyimme Nuestra Señora de las Reyesin kirkossa, joka on rakennettu ylös vuorelle saaren suojeluspyhimyksen kunniaksi.

Kukkamäärästä päätellen asukkaat vierailevat täällä paljon, vaikka kirkko onkin melko etäällä asutuksesta. Alttarilta tämäkin Madonna otetaan Tietäjien keskeltä määrävuosin (en enää muista joka neljäs vai viides) ja kulkueessa kuljetetaan juhlallisin menoin alas kaupunkiin sekä taas takaisin omalle paikalleen.

Pysähdyimme usealla levähdyspaikalla maisemia ihailemaan, tässä näkyy pienenä pisteenä alhaalla meren rannalla valtion omistama Parador-hotelli. Hädin tuskin uskalsin katsoa alas vaikka kuljettaja rauhoitteli ja kertoi sen olevan ihan turvallista.

Karja laidunsi ihanien kukkapeltojen keskellä. Yhden levähdyspaikan vieressä laidunsi iso lammaslauma. Kuljettaja sanoi olevansa kuljettaja, ei biologi, joten ei osannut kertoa, mitä nuo kauniit siniset kukat olivat. Kuljettajan kanssa pystyimme loppujen lopuksi keskustelemaan lähes kaikista asioista, joitain selventäviä pätkiä englanniksi otimme avuksi, mutta muuten espanjani tuntui kivasti riittävän. Hän oli edellisviikolla pitänyt lomasen ja käynyt moottoripyörällään kavereiden kanssa Teneriffalla, vain yhtä tietä olivat päässeet ajamaan ylös Teidelle lumen vuoksi. Samoin hän esitteli minulle kuvan vaimostaan ja lapsestaan. Somos amigos!

Lopuksi vielä ennen satamaan ajoa pysähdyimme Mirador de la Peñalla, josta avautui huikea näkymä yli koko El Golfon, maljamaisen muodostelman, jossa Frontera sijaitsi. Muutama muukin pikkukylä tässä kuvassa näkyy, alhaalla se pienin hotelli, jonka lähirannalla Teneriffan hotellini yöportieeri kertoi kalastelleensa lomallaan. Hänen mielipiteensä oli, etten pärjäisi ilman autoa, mutta onneksi sain selvää bussiaikatauluista, vaikka vähän omituiset olivatkin, ja Valverden bussin kuljettaja oppi minut tuntemaan niin, että viimeisellä reissulla otti minut kyytiin, vaikken ihan pysäkille ehtinytkään, kun muistin aikataulun vikaan;)

Odotukset El Hierrolle matkatessani olivat suuret eikä saari minua suinkaan pettänyt. Vaikka La Palmaa sanotaan kauniiksi saareksi, oli minun mielestäni El Hierro paljon sitäkin kauniimpi ja ihastuttavampi. Luultavasti sinne on vielä joskus palattava, saa nähdä, kuinka kauan maltan odottaa.

Matkalukemisena täällä minulla oli Frances Maysin Vaellusvuosi ja sellaisena omankin matkani koin, jonkinlaisena vaelluksena ja uuteen tutustumisena. Voin suositella!